<etusivu

Alpakoiden ja laamojen rakennearvostelu ja ostotarkastus

  • itselläni tämän verran kanttia tästä asiasta..
  • yli 30vuotta eläinlääkärinä
  • työskentelyä alpakoiden kanssa vuodesta 2002
  • Pohjoismaiden ensimmäisen alpakkayhdistyksen perustajajäsen www.alpaca.fi
  • mukana Suomen ensimmäisessä maahantuonnissa
  • maahantuonteja neljästä eri maasta, neuvontaa muissakin maahantuonneissa
  • eurooppalaisen LAREU-järjestön perustajajäsen www.LAREU.org
  • suomalaisen alpakka- ja laamarekisterin eräs kehittäjistä
  • kansainvälisen terveysvalvontaohjelman kehittäjä www.who-cares.fi
  • useita peruskursseja uusille alpakoiden ja laamojen kasvattajille
  • kouluttajana eläinkuljettajien kursseilla www.vetele.com/kuljetus.htm
  • ainoan suomenkielisen alpakka- ja laamakirjan toisena kirjoittaja
  • kouluttanut eläinlääkäreitä alpakoiden ja laamojen hoitoon Suomessa ja Ruotsissa www.vetele.com/vet-kurssi.htm http://alpacanordica.alpacka.se
  • suorittanut saksalaisen AELAS-järjestön B-kurssin (rakennearvostelut, perinnöllisyys) www.aelas.de
  • osallistunut ARI-screenauksesta pidettyyn seminaariin (Eric Hoffman Ruotsissa 2003)
  • esittänyt alpakoita ja laamoja AELAS-näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla
  • järjestänyt Suomen alpakkayhdistyksen neuvojakoulutusta
  • osallistunut oman alpakan kanssa kaikkiin Suomessa järjestettyihin näyttelyihin ja kilpailuihin www.vetele.com/justin.htm
Alpakat ja laamat kamelieläimiä, kamelideja ja niiden rakennearvostelua ja ostotarkastusta varten täytyy tietää perusasioita. Alpakat ovat perinteisesti villantuotantoeläimiä ja niiden arvioinnissa menetelmistä riippuen villan arviointi on noin puolet koko arvioinnista. Laamoilla villa-arvioinnilla on vain vähäinen merkitys. Laamat ovat perinteisesti kuormajuhtia, jolloin rakenne ja luonne ovat tärkeämpiä. Lähes kaikki maailman alpakat ja laamat ovat risteymiä, vasta tunnetut esivanhemmat riittävän pitkältä ajanjaksolta kertovat "rotupuhtaudesta". Yleisesti eläinjalostuksessa katsotaan neljäs sukupolvi rotupuhtaaksi. Perustellusti voikin sanoa, että jalostuseläimeksi voi kutsua eläintä vasta kun tunnetaan kolme aikaisempaa sukupolvea ja kaikista on edes jonkinlainen kelvollinen rakennearvostelu. Suurin osa maailman alpakoista ja laamoista elää täysin kaikenlaisten arviointien ulkopuolella ja juuri se tekee kamelidien kasvatuksen mielenkiintoiseksi.

Rakennearvostelussa täytyy asettaa tavoitteita
Perinteisessä etelä-amerikkalaisessa villantuotannossa eläimiä ei yleensä pidetä yli kymmenvuotiaiksi. Siinä iässä alpakanvilla alkaa usein muuttua karkeammaksi ja eläimet teurastetaan. Eurooppalaisessa kasvatuksessa pyritään yleensä pitämään eläimiä parikymmenvuotiaiksi, jolloin rakennearvosteluun täytyy kiinnittää enemmän huomiota. Jalostusarvoa nostaa, jos tiedetään alpakanvillan laadun pysyvän pitkään hyvänä ja tiedetään eläimen myös periyttävän hyvää villanlaatua. Eläinjalostus onkin aina pitkäjänteistä puuhaa.

Villantuotanto on Etelä-Amerikan alkuperäiskansoille merkittävä elinkeino ja voi myös kysyä, onko syytä kilpailla villantuotannossa heidän kanssaan. Miltä kuulostaisi poronlihan tehotuotanto Keski-Euroopassa. Alpakoita ja laamoja voi kasvattaa myös muista syistä. Niitä voidaan käyttää maatilamatkailussa, maisemanhoidossa, terapiaeläiminä ja niitä voidaan pitää erilaisia harrastuksia varten. Niitä voidaan hyvin verrata hevosiin, eihän niitäkään kukaan enää oikeasti tarvitse mutta silti niiden ympärille on kehitetty harrastuksia ja hevoset ovat monelle elinkeino. Villantuotannolla ei kukaan voi elää. Jos eläin maksaa useita tuhansia euroja ja tuottaa muutaman kilon villaa vuodessa, olisi järjetöntä väittää villantuotantoa merkittäväksi tuotannonalaksi. Villantuotanto on toki mukava lisä.

Alpakoita ja laamoja arvioidaan erilaisilla menetelmillä. Tiettävästi ensimmäinen rakennearvostelu oli ns. ARI-screenaus. Sitä käytetään edelleenkin Etelä-Amerikassa, USAssa ja Englannissa. Menetelmä on muuttunut vuosien kuluessa jonkin verran mutta perusajatus on pysynyt samana. Ensin eläimille tehdään eläinlääkärintarkastus, jossa karsitaan tietyt perinnöllisiksi katsotut viat pois (tyrä, piilokives, ylimääräiset varpaat, epämuodostumat jne). Sen jälkeen arvioidaan tietyn kaavan mukaan eläimen rakenne. Screenauksessa vähennetään pisteitä erilaisista virheistä ja niiden mukaan asetetut alarajat määräävät rakennearvostelun tuloksen. Screenaus on melko nopea ja karkea arviointimenetelmä. Erityisenä virheenä siinä on joidenkin vikojen tietynasteinen hyväksyminen (wry face). Jalostusmenetelmiä tuntemattomat eläinten omistajat luulevat usein myös, että pistelaskun avulla voitaisiin asettaa eläimiä paremmuusjärjestykseen. Toinen, varsinkin Keski-Euroopassa käytössä oleva rakennearvostelu on ns. lineaarinen arvostelu. Menetelmä on sovellettuna käytössä monilla eläinlajeilla. Nimi johtuu siitä, että käytetyssä kaavakkeessa arviointikohteet asettuvat alekkain ja hyväksytyillä eläimillä rastit ruuduissa asettuvat alekkain lineaarisesti. Menetelmästä on joitain muunnoksia, joista muutamassa annetaan screenauksen tavoin pisteitä. Erilaisten pistelaskujen virheenä on kuitenkin se, että eläimiä ei arvioida samaan aikaan, samaan vuodenaikaan eikä niitä arvioi edes sama arvioija. Tarkastuksen tehtävänä ei ole asettaa eläimiä paremmuusjärjestykseen, sehän on näyttelyjen tehtävä ja silloinkin arviointi kuvaa vain sen hetkistä tilannetta. Tarkastuksen tehtävänä on vain kiinnittää huomiota rakennevikoihin ja auttaa siten kasvattajaa eläinvalinnoissaan. Mikäli hän onnistuu kasvatustyössään, häntä voidaan kutsua eläinjalostajaksi.

Koska katson lineaarisen rakennearvostelun parhaaksi menetelmäksi, kommentoin siitä joitain kohtia. Pohjana käytän AELAS-järjestön arviointimenetelmää (www.AELAS.de). Arviointilomake on hiljattain hieman muuttunut ja nykyisin samaa lomaketta käytetään alpakoiden ja laamojen arviointiin.

Mittasuhteet: arvioidaan kaulan, jalkojen, pään ja korvien suhteita toisiinsa. Mittasuhteiden avulla tehdään jo selvä ero alpakoiden ja laamojen välille. Tosin missään ei ole määritetty eläinten oikeita mittasuhteita. Alpakat ja laamathan ovat ihmisen aikaansaannoksia mutta arvioinnin perusteena voi pitää rakennetta, jolla voidaan olettaa eläinten pysyvän terveinä. Hassuna muotivirtauksena tuntuu olevan alpakoilla lyhyt pää vaikka kasvinsyöjä oikeasti tarvitsee runsaasti tilaa hampaille. Alpakoilla on kuitenkin yleensä lyhyempi pää kuin laamoilla.
Rungon rakenne: arvioidaan selkälinjaa, rintakehän ja lantion mittoja ja suhteita toisiinsa. Oletuksena on, että eläimet pystyvät liikkumaan hyvin. Ravitsemustila arvioidaan myös ja kokemuksen mukaan Pohjoismaissa on eduksi, että eläimet ovat hieman tukevammassa kunnossa kun etelämpänä mutta toisaalta yliruokittujen emien vasojen syntymäpainot ovat usein niin korkeita, että siitä muodostuu synnytysongelmia. Tukeva, ei ole lihava.
Jalkojen rakenne: tavoitteena on, että jalat ovat edestä ja takaa katsottuina suorat ja sivulta katsottuna nivelten kulmautuneisuus on sellainen, että eläin voi liikkua normaalisti. Yleisimpänä virheenä sekä alpakoilla ja laamoilla on lievä pihtikinttuisuus.
Pää: yleisin virhe on alapurenta. Purentaan vaikuttaa varmasti se, että rehut ovat pehmeitä, eikä eläinten tarvitse nyhtää niitä irti mutta alapurenta on virhe, johon pitää kiinnittää jalostusvalinnoissa huomiota. Virheellistä purentaa voidaan korjata hiomalla tai sahaamalla mutta siitä pitäisi kertoa eläinkaupoissa. Eläimen purenta on täysin valmis vasta 5-6 vuotiaana. Pään arvioinnissa kiinnitetään huomiota myös korvien malliin. Ne ovat tyypilliset alpakoilla / laamoilla.
Liikkuminen: kamelidit liikkuvat melkein tasakäyntiä (peitsaavat). Nopeasti liikkuessaan ne voivat myös laukata. Laiduntaessa nähdään usein myös ristikäyntiä, joka tunnetaan muilta eläinlajeilta. Jalkojen liikkeiden pitäisi olla edestä ja takaa katsottaessa suoria. Sisäänpäin kääntyviä liikkeitä kutsutaan kutomiseksi, ulospäin kaartuvia melomiseksi
Luonne: eläinten pitäisi olla sellaisia, että ne päästävät ihmisen käsivarrenmitan päähän ja antaisivat ottaa itsensä helposti kiinni. Kiinniotettuina ne antaisivat laittaa itselleen riimun ja siitä taluttaen seuraisivat luottavaisesti ihmistä. Ne pitäisi voida sitoa kiinni riimusta ja jättää joksikin aikaa yksikseen. Tällaisia eläimiä on helppo käsitellä, keritä ja kuljettaa. Eläimet eivät saisi olla tungettelevia tai leimautuneita ihmiseen. Hyvä keino kouluttaa eläimiä on harjoitella ja osallistua agility-kilpailuihin. Kilpailut ja näyttelyt ovat samalla hyvä keino markkinoida eläimiä ja villatuotteita. Eläinnäyttelyiden riskinä on tietysti tautien leviäminen ja viranomaiset ja näyttelyjen järjestäjät asettavatkin ehtoja osallistumiseen. Kamelideilla on valitettavasti monia yhteisiä tauteja nautojen, lampaiden ja vuohien kanssa.
Villa: arvioidaan villan tasaisuutta eri ruumiinosissa. Alpakoilla tässä on menty jo liiallisuuksiinkin, koska joillain eläimillä on niin paljon villaa päässä, että ne eivät enää näe kunnolla. Täytyy muistaa, että pään ja jalkojen villaa ei käytetä mihinkään. Alpakoilta käytetään vain vartalon villaa. Villa-arvosteluun kuuluu myös tarkempi villan arviointi, johon tietysti vaikuttaa se, koska eläin on keritty. Arvostelussa kiinnitetään huomiota villan tiheyteen, yksittäisiin säikeisiin ja tasalaatuisuuteen. Laboratoriomäärityksillä saadaan tarkempia mittoja mutta tällöin täytyy tietysti olla varmaa, että arviointi on tehty kyseisestä eläimestä. Villan laatu huononee myös iän mittaan ja vanhemmalta eläimeltä saatu hyvä tulos on arvokkaampi kuin nuorelta. Kaikilla nuorilla alpakoilla on hienoa villaa. Kaikkien alpakoiden villa on hienompaa kuin lampaanvilla.
Ennen kuin rakenne arvostellaan, tehdään eläinlääkärintarkastus, jossa huomioidaan epämuodostumat ja erilaiset kehityshäiriöt.

 

Vaikka edellä on kuvattu monia virheitä ja ongelmia, alpakat ja laamat ovat yleensä terveitä ja erittäin mielenkiintoisia eläimiä.

Koska eläimet ovat monelle vielä outoja, teen alpakoille ja laamoille edelläkuvatulla tavalla rakennearvointeja ja eläinlääkärintarkastuksia eläinkauppaa tai vakuuttamista varten.

Ell Heikki Sirkkola
sirkkola(at)vetele.com
puh. 0500 342 382
(jos en heti vastaa, lähetä SMS)